21.05.2007
SCR taipui FC Unitedille
Hyvästä alusta huolimatta SCR joutui kotikentällään taipumaan FC Unitedille 2-1 (0-1). SCR:n ainokaisen teki Laura Lundell. Unitedin molemmat maalit viimeisteli Rita Chikwelu.
Palloliiton juhlaottelussa SCR-FC United oli vihdoinkin myös Raisiossa hienot olosuhteet: Aurinko paistoi, nurmi vihersi ja katsomossa oli yleisöä todella paljon.
SCR joutui lähtemään peliin ilman lauantain harjoituksissa loukkaantunutta Anna Bangia ja ottelupäivänä kuumeeseen sairastunutta Tara Knaussia. Ottelun molemmat joukkueet aloittivat aktiivisesti ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita riitti. Pelikello tikitti vasta kuudetta peliminuuttia, kun jälleen keskikentällä pelannut SCR:n Tiia Tikkanen kaadettiin keskialueella. Vapaapotkun tykitti Laura Lundell voimalla Unitedin maalin takakulmaan ja näin ottelu sai kotijoukkueen kannalta riemukkaan alun, 1-0.
United oli lopettaa raisiolaisten ilon lyhyeen, sillä välittömästi johtomaalin jälkeen vieraat pääsivät yrittämään tasoitusta, mutta kotijoukkueen nuori maalivahti Katja Kankaanpää venyi kahdesti loistotorjuntaan. Kahden SCR:n vaarallisen kulmapotkun jälkeen FC Unitedin Rita Chikwelu osoitti taitojaan ajamalla laidalta läpi. Tarkka keskitys takatolpalle tavoitti maannaisen Vera Okolon, joka kuitenkin tuhri avopaikan. Susanna Rannalla oli vuorostaan muutama mahdollisuus lisätä SCR:n johtoa, mutta jälkimmäisessä tilanteessa laukaus pamahti United-maalin ylärimaan.
Vielä ennen taukoa SCR:lle tarjoutui useita mahdollisuuksia lisätä johtoaan: ensin Tikkanen vapautti pystypallolla Rannan keskeltä täysin yksin läpi. ”Sussu” harhautti jo Unitedin maalivahdin Minna Meriluodonkin, mutta pallo ei kuitenkaan löytänyt tietänsä maaliin. Hetkeä myöhemmin pässien Arijana Leku sai Meriluodon tiputtaman pallon, mutta laukoi ohi tyhjän maalin. Kokonaisuutena ensimmäisellä puoliajalla SCR oli niskan päällä, mutta myös FC Unitedilla oli omat mahdollisuutensa maalitilin avaamiseen.
Toista puoliaikaa oli pelattu vain vajaa kymmenen minuuttia, kun SCR:n Tikkanen loukkaantui ja joutui jättämään kentän. SCR menetti tilanteesta saamastaan vapaapotkusta pallon FC Unitedille, jonka nopea vastahyökkäys tuotti kulmapotkun. Vaihtoa hakeneen SCR:n pakka oli aivan sekaisin, ja Rita Chikwelu pukkasi kulmapotkusta vierailijoiden 1-1-tasoituksen. Tasoitusmaalin jälkeen pelin hallinta siirtyi pietarsaarelaisvieraiden haltuun, vaikkakaan mitään selkeitä maalintekotilanteita SC Raision maalille ei syntynytkään.
Peliä oli pelattu 70 min, kun SCR menetti keskikentällä pallon Unitedin Maria Vidjeskogille, joka lähetti tarkan keskityksen maalille ja jälleen paikalla oli Chikwelu laukoen vieraat 2-1-johtoon. Vielä SCR tuli lopussa, kun Leku syötti Rannalle pystyyn, mutta Meriluoto Unitedin maalissa hoiti tilanteen varmasti.
SC Raisiolla oli ensimmäisellä puoliajalla loistavat mahdollisuudet ratkaista ottelu edukseen. Lisämaaleja joukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi ja toisella puoliajalla FC United käytti rajusti taistellen sille annetun mahdollisuuden hyväkseen ja vei juhlaottelun pisteet Pietarsaareen.Unitedin parhaimmistoa ottelussa oli varmasti katkonut Laura Kivistö ja nigerialaiskaksikko Okoko ja Chikwelu. Kotijoukkueesta maalivahti Kankaanpää pelasi varmasti ja Lundell ampui kuukauden maalin.